MM-kisojen karsinnoissa on mukana yhteensä 35 joukkuetta. 13. miesten MM-kisat pelataan Helsingissä 4.-12.12.2020.
Paikkansa turnauksessa on lunastanut kisojen järjestäjämaa Suomi sekä USA ja Kanada, jotka toimivat World Gamesien järjestäjämaana vuonna 2021. Jäljelläolevat 13 MM-kisapaikkaa ratkotaan 32 joukkueen kesken.
Euroopan karsintalohkot pelataan kuudessa karsintaryhmässä kolmessa eri maassa. Pelipaikkoina ovat Frederikshavn (Tanska), Poprad (Slovakia) ja Liepaja (Latvia). Aasia-Oseanian karsinnat pelataan Bangkokissa Thaimaassa.
Tänä vuonna otetaan käyttöön uusi tapa pelata karsintoja. Euroopan karsinnoissa pelataan neljänä päivä, ja jokaisesta karsinnasta 3 joukkuetta varmistaa paikkansa MM-kisoissa. Jokaisessa karsintatapahtumassa on kaksi neljän joukkueen lohkoa, ja kaikki pelaavat kerran oman lohkonsa joukkueita vastaan. Viimeisenä päivänä pelataan play-off-kierros toisen lohkon samalle sijalle sijoittunutta joukkuetta vastaan.
Finaali
karsintalohkon 1. sijoittunut – karsintalohkon 1. sijoittunut (molemmille MM-kisapaikka)
Pronssiottelu
karsintalohkon 2.sijoittunut – karsintalohkon 2.sijoittunut (voittajalle MM-kisapaikka)
Sijoitusottelu
karsintalohkon 3. sijoittunut – karsintalohkon 3. sijoittunut
Sijoitusottelu
karsintalohkon 4. sijoittunut – karsintalohkon 4. sijoittunut
EUR1: Frederikshavn, Tanska 30.1.-2.2.2020
Ryhmä A | Ryhmä B | |||
![]() |
Sweden (2) | ![]() |
Denmark (7) | |
![]() |
Poland (12) | ![]() |
Estonia (10) | |
![]() |
Slovenia (20) | ![]() |
Great Britain (28) | |
![]() |
Ukraine (44) | ![]() |
Iceland (29) |
EUR2: Poprad, Slovakia, 30.1.-2.2.2020
Ryhmä C | Ryhmä D | |||
![]() |
Switzerland (3) | ![]() |
Norway (6) | |
![]() |
Russia (18) | ![]() |
Slovakia (9) | |
![]() |
Belgium (22) | ![]() |
Hungary (27) | |
![]() |
Cote d’Ivoire (40) | ![]() |
Italy (30) |
EUR3: Liepaja, Latvia, 29.1.-1.2.2020
Ryhmä E | Ryhmä F | |||
![]() |
Czech Republic (4) | ![]() |
Germany (5) | |
![]() |
Spain (19) | ![]() |
Latvia (8) | |
![]() |
Netherlands (23) | ![]() |
Austria (24) | |
![]() |
Liechtenstein (33) | ![]() |
France (32) |
AOFC: Bangkok, Thaimaa, 2.3-6.3.2020
Aasia-Oseania-alueen karsinnoissa pelataan kuusi päivää kestävät karsinnat, ja neljä joukkuetta etenee joulukuun MM-kisoihin. Karsinnat pelataan kahdessa neljän joukkueen lohkossa. Jokainen joukkue pelaa kertaalleen oman lohkonsa joukkueita vastaan. Lohkovoittajat varmistavat paikkansa suoraan MM-kisoissa. Lisäksi lohkojen toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet pelaavat ristikkäisottelun toisen lohkon 2. ja 3. sijoittunutta vastaan. Näiden ottelujen voittajat etenevät MM-kisoihin.
Finaali:
Lohko G 1. sijoittunut – Lohko H 1. sijoittunut
Pronssiottelu:
2. ja 3. sijoittuneiden keskinäisen ottelun voittajat
Sijoitusottelu:
2.- ja 3. sijoittuneiden keskinäisen ottelun häviäjät
Sijoitusottelu:
Lohko G 4. sijoittunut – Lohko H 4. sijoittunut
Lohko G | Lohko H | |||
![]() |
Australia (13) | ![]() |
Thailand (14) | |
![]() |
Japan (17) | ![]() |
Singapore (16) | |
![]() |
Korea (21) | ![]() |
Malaysia (25) | |
![]() |
New Zealand (26) |